Welsh Pard Bredien jalostusohjesääntö on viellä kesken koska Hippos haluaa diktaattorimaisesti olla noudattamatta alkuperämaan sääntöjä.
Nyt tulemme työryhmässä siirtymään toiseen vaiheeseen ja olemme valmiita jopa viemään asian EU-tuomioistuimeen.
On todella ihmeellistä, että Suomen pitää aina pullikoida kaikissa asioissa vastaan! Nythän alkuperämaan sääntöjä on useita vuosia noudattanut mm. Hollanti, Tanska ja Ruotsi ovat tulleet myös mukaan.
Hollannissa on jopa maatalousministeriö antanut käskyn laajentaa ponien geeniperimää terveydellisistä syistä.
Hollannissa on mm. Welshien kohdalla yleistynyt kesäihottuma vaikka Hollannissa on huomattavasti vähemmän hyönteisiä ja heidän ponikantansa on moninkertainen verrattuna Suomeen.
Hollannissa on pelkästään NWR (Hollantilainen welsh ratsuponi) poneja noin 5000kpl:tta ja jalostusoreja vajaa 30 kpl:tta kuitenkin heille on tullut rodun sisällä perinnöllisiä vikoja.
Välttääksemme samaa kohtaloa WPB:n kanssa olisi todella tärkeää, että niiden geeniperimää saataisiin laajennettua ja tämä on mahdollista vain sillä tavalla, että noudatamme Brittien sääntöjä jossa kyseenomainen rotu on luotu.
Vanhimmat WPB ponit polveutuvat aina 1930 luvulle jolloin WPB jalostus on lähtenyt käyntiin, rotu on siis jo 80 vuotta vanha.
Englannin merkittävimpiä kasvattajia ja uraanuurtajia on ollut Small-Land siittola.
http://www.small-land.com/
Ikäväkseni täytyy todeta, että Welsh yhdistyksen edustaja ratsu ja ponivaliokunnassa ei ole informoinnut Minna Mäenpäätä rodun alkuperämaan suhteen josta johtuen Hippokselle on jäänyt epäselvyys mm. siinä voiko ko.rotu käydä näyttelyissä, asia jonka ko.henkilö olisi niin halutessaan voinnut helposti korjata!
Pitäisiköhän tästä päätellä, että yhdistys tarvitsisi uuden edustajan RPVK:n kun yksinkertaisimpia aioita ei ole ko.henkilö kyennyt valoittamaan kokouksissa?
Itse olen ehdottomasti sillä kannalla, että sinne pitäisi saada henkilö joka oikeasti viitsii ajaa kaikkien kasvattajien etuja.
On todella ikävää, että Welsh-yhdistys ei ole ajanut tasapuolisesti mm. oriin omistajien asioita.
Aikoinani kun tarjosin kolme vuotiaan Hunsingo's Twisterin oripäivillä sai Twister rakenteesta toisen palkinnon ja se suoritti suorituskyvynkokeet kaikkein korkeimmilla pisteillä voittaen näin jopa puoliverioriit.
Olin sinä vuonna myynyt I ktk WPB oriin Speyksboch Naturelin takaisin Hollantiin eikä Suomessa näin ollen ollut yhtään WPB oria jalostuskäytössä.
Koska Twister sai silloin vain toisen palkinnon rakenteesta ei sille myönnetty jalostukseenkäyttöoikeutta automaattisesti vaan sen piti jatkaa seuraavan vuoden testeihin (nykyään toisen palkinnon orihan voi saada jalostusluvan vuodeksi kuten esim. viimevuonna Pin Rock's Mikado).
Otin yhteyttä yhdistyksen sihteeriin ja pyysin yhdistykseltä tukea anoakseni Twisterille jalostukseenkäyttöoikeuden RPVK:sta, mutta sihteeri ei halunnut asiaa viedä eteenpäin. Näin yhdistys jätti minut vaille minkäänlaista tukea ja jouduin ostamaan Hollannista aivan turhan WPB oriin Kielshoop Honeydaksen paikkaamaan jalostusoriin puuttumista.
Kuinka ollakaan yhdistys menetteli aivan toisella tavalla johtokunnan varapuheenjohatajan ponin suhteen vuosi pari myöhemmin.
Tapaus oli Pionier's Sjoerd joka aikoinaan kantakirjatiin ratsuponioriiksi samana vuonna Speyksboch Naturellin kanssa. Silloin oriin omistaja tarjosi sen ratsuponijalostukseen ja ori sai 38 pistettä tyypistä 8 ja tällöin tuomaristo kertoi, että jos ori olisi tarjottu WPB jalostukseen se olisi saanut tyypistä vain 7 ja ei näin ollen olisi päässyt kantakirjaan!
Seuraavalle omistajalle oriin siiryttyä yritti sen uusi omistaja saada sen hyväksytyksi WPB jalostukseen koska he olivat huomanneet, että meidän oreilla oli parempi kysyntä jalostuksessa WPB oriina. Hippos ei kuitenkaan hyväksynyt oria oripäivillä väärän tyypin vuoksi ja ori jäi vain ratsuponijalostukseen.
Kuinka ollakaan oriin kolmas omistaja halusi saada oriin WPB jalostukseen ja hän pyysi Welshyhdistykseltä tukea tälle asialla ja sai tukea myös. Rotuyhdistys ajoi orilautakunnasta huolimatta oriille WPB jalostukseen käyttöoikeuden koska omistaja oli yhdistyksen varapuheenjohtaja!
Keskustelin myöhemmin Nummen Welsh näyttelyn yhteydessä Orilautakunnan tuomarin Maria Möllerin kanssa ja hän ihmetteli, että yhdistys meni oriin taakse ja yhdistys vaati oriin saamista hyväksytyksi myös WPB-jalostukseen.
Kuten kaikki tiedämme Twisterin kantakirjaluokkka nousi myöhemmin ensimmäiseen luokaan ja ori on ollut erittäin laadukas poni sekä kilparadoilla (Suomenmestari kouluratsastuksessa 2009), että WPB jalostuksessa mm. sen varsat ovat voittaneet Vermossa useita vuoden nuoren Champion titteleitä.
Kaikesta kokemasta päätellen voin vain todeta, että yhdistyksessä on ollut hyvä-veliverkosto joka ajaa sopivassa määrin johtokunnan jäsenien etuja ei valitettavasti kaikkien jäsenten tasapuolisesti. Toivottavasti uusi johtokunta ei jatka tätä ikävää toisten suosimista vaan ajavat kaikkien kasvattajien etuja.
Lopuksi laitan Hippoksen Minna Mäenpään valintaehdotukset WPB asian suhteen. Huomatkaa, että kumpikaan ei noudata alkuperämaan sääntöjä sillä WPB saavat osallistua siellä näyttelyihin ja voittaa Champion titteleitä.
Alla olevan ehdotuksen olen saanut Hippoksen nykyiseltä vastaavalta Suvilta 24.1 2012. Meiltä on kuitenkin pyydetty WPB-työryhmän puolesta vastausta tähän WPB asiaan jolukuussa yli kuukautta aikaisemmin vaikka faktoja ei ole kaikkille toimitettu!!!
Aika erikoista toimintaa RPVK:lta kun kysymystä ei edes toimiteta työryhmän jäsenelle vaan ainoastaan yhdistyksen johtokunnalle jota on kielletty kertomasta asiaa johtokunnan ulkopuolelle eli yhdistyksen asettamalle työryhmälle!
Näistä kahdesta ehdotuksesta meidän siis pitäisi valita jompi kumpi.
1. WPB –rekisteri, joka vastaa rodun alkuperämaan sääntöjä
- rekisteriin hyväksytään kaikki yksilöt, joissa on vähintään 12,5 % welsh-verta
- ponit merkitään welsh-ponien kantakirjan liitteenä olevaan WPB –rekisteriin
- rodulla ei ole kantakirja-asemaa eikä sen yksilöillä ole oikeutta osallistua Suomen Hippoksen arvostelutilaisuuksiin
2. Suomalainen WPB –poni
- Suomen Hippos ry:n ylläpitämään kantakirjaan merkitään kaikki yksilöt, joissa on vähintään 12,5 % welsh-verta, ja jotka polveutuvat welsh –poneista ja täysi- /puoliverisistä ratsuhevosista
- jalostustavoitteet määritellään erikseen
- jalostusvalinta pohjautuu yksilöiden terveys- rakenne- ja suoritusominaisuuksiin
Pitkällisen pohdinnan jälkeen olen sitä mieltä, että jos näistä vaihtoehdoista on valittava valitsen ensimmäisen vaihtoehdon koska minulle on ensisijaisesti tärkeää kasvattaa terveitä poneja joilla ei ole perinnöllisiä sairauksia jotka johtuvat liian ahtaasta geeniperimästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti