perjantai 27. elokuuta 2010

Nuorten hevosten festivaali Ypäjällä

Takana hieno, mutta rankka viikonloppu Ypäjällä.



Lauantaina meillä oli sekä Zico, että Viivi RJL:n näyttelyssä jossa molemmat tammat palkittiin hienosti ykkösellä.

Varsinaisen menestyksen toi Zico joka kaksi vuotiaiden luokassa otti luokka voiton ja pääsi Champion tamman valintaan jonka se hienosti voitti!

Veimme tammat traileriin syömään ja juomaan jonka jälkeen menimme seuraamaa maitovarsoja.
Luokat oli jaettu maitovarsoilla niin, että ori ja tammavarsat olivat erikseen sekä koulu, että estevarsat.

Kouluvarsoissa oli yksi ainoa Velvetin jälkeläinen mukana Wallstreet Brown Velvet joka on orivarsa.
Brown Velvet voittikin hienosti oman ryhmänsä joten se pääsi kilpailemaan Carruksen kasvattamaa tammavarsaa vastaan.
Varsat oli aiemmin esitelty vapaana nyt ne esiteltiin taluttajan kanssa jolloin vahvasti niveliä käyttävä Brown Velvet valitiin voittajaksi. Tuomari erikoisesti kiitteli varsan hienoa liikemekaniikkaa.

Brown Velvet kilpaili myöhemmin parasta estevarsaa vastaan jonka se myös hienosti voitti ollen maitovarsojen paras ja Brown Velvet jatkoi myös BIS-kehään.

Best in show kehässä oli siis paras ori joka on SPV Quenhwyvar (isä Fidertanz), paras maitovarsa Wallstreet Brown Velvet sekä meidän kasvattimme Pin Rock's Zico.

Zico valitiin parhaaksi FWB:si ja minut valittiin parhaaksi kasvattajaksi sekä Zico voitti Best in Shown!

Muita hevosia ei laitettu paremmuus järjestykseen vaan ne palkittiin kukkasin.

Sunnuntaina Ira ja Velvet osallistuivat neljä vuotiaille tarkoitettuun luokaan johon oli ilmottautunut 30 ratsukkoa.

Velvet oli aluksi jännittynyt veryttelyssä, mutta pikku hiljaa se rentoutui ja alkoi liikkumaan irtonaisesti. Radalla Velvet oli ehkä hieman jo väsähtänyt koska Irasta on vaikea vielä arvioida kuinka kauan Velvettiä pitää verrytellä, ehkä hieman lyhyempi verryttely olisi voinut tuoda muutaman pisteen lisään.

Velvet oli kuitenkin luokassaan hienosti kolmas yli 77% tuloksella.

Seuraavaksi ilmeisesti Ira ja Velvet starttaa laatukisoissa syyskuussa jonka vuoksi Iran pitää aloittaa estetreeni sillä Ira on hypännyt Velvetin kanssa lähinnä kavaletteja ja ristikoita.
Kouluhevosilta tosin ei vaadita kuin pienten esteiden hyppäämistä joten en usko, että se tulee olemaan Velvetille minkäänlainen ongelma.

tiistai 17. elokuuta 2010

Pin Rock's Hannibal voitti SM-kultaa!

Onnea Riikalle ja Hannibalille hienosta voitosta ponien Suomenmestaruuskilpailuissa.

Hannibal on toisen polven omakasvatti sen takana on kaksi merkittävää jalostusoria.
Isä Speyksboch Naturel saavutti Liina Peltosen ratsastamana kaksi kertaa SM-kultaa ja Nalle myös periytti hienoja liikeittään ja hyvää luonettaan jälkeläisilleen.

Hannibalin emänisänä on vahva periyttäjä B-welsh ori Laeryds Benson joka aikoinaan kantakirjatiin Ruotsissa 44 pisteellä saaden ravista täyden 10!

Benson oli itse mahtava luonteinen kilpaponi joka jätti jälkeläisilleen hienoa kumipallomaista laukkaa, hyvää estetekniikkaa ja skouppia hypätä. Valitettavasti ori poistettiin vanhoilla päivillä pois kantakirjasta väärän tyyppinsä vuoksi vaikka se oli täällä pisteytetty 43 pisteellä!
Oriille ei myönnetty edes lupaa ratsuponijalostukseen riittämättömien kilpanäyttöjen vuoksi!

En tiedä millaisia kilpa näyttöjä Hippos oikein odottaa 118cm ponilta joka kilpaili piirikilpailuissa 110cm ratoja hevosten väleillä ja hyppäsi 120cm uusintoja voittaen?

Benson jätti myös kilparadoilla menestyneitä jälkeläisiä mm. kasvattini T.T.Harlequinin joka Kati Louhikon ratsastaman voitti SM-pronssia kouluratsastuksessa.
Benson on myös jättänyt Johanna Vaurion kasvattaman pikkuponien Suomenmestaruuden voittaneen Amin Dusty Dreamin ja tämän ponin emä oli lämminveriravuri. Poni on myös edustanut maatamme lukuisia kertoja PM-kilpailuissa.
Bensonista oli myös Porvoon Mustangeilla koko ikänsä tuntiponina vaikuttanut Lempi joka kilpaili jopa kansallistakoulua ja voitti useita ratsastuskoulujen Suomenmestaruuksia.

Onneksi minulla on vielä yksi tamma jatkamassa Bensonin sukulinjaa Pin Rock's Last Chance joka tehtiin Bensonin viimeisillä ikävuosilla.
Last Chance = Bontzo on jättänyt kaksi orivarsaa joista vanhempi on nyt 4v. pikkuponi Hunsingo's Twisteristä. Varsa on lempinimeltään Formula ja se kilpailee tällä hetkellä 70cm pikkuluokissa Turun suunnalla.
Bontzolla on nyt alla maitovarsa Flora's Hof Magicista ja se on myös uudestaan astutettu sillä.
Näistä poneista ei voi muuta odottaa kuin kovan luokan hyppääjiä.

Tämänvuotisista maitovarsoista on varattu valjakkoajo käyttöön hieno tammavarsa Lakon Miss Lailaista ja Pin Rock's Albertista. Tämä varsa liikkuu todella vahvasti nivelillä.

Flora's Hof Magicin poika Sjors hyppäsi hienosti Keravalla pidetyissä PM-kilpailuissa ollen kentäkokeen jälkeen 7, valitettavasti poni ei startannut sunnuntaina rataesteissä jonka syytä en valitettavasti tiedä (ehkä poni oli jäykkä niin nopean maastokokeen jälkeen)?

Huomenna meille saapuu Irlannista hienoja esteponeja, niistä kerron myöhemmin.

Viikonloppuna on Ypäjällä nuorten hevosten festivaalit jonne osallistumme Viivin kanssa lauantaina ja samalla osallistumme myös RJL:n näyttelyyn Pin Rock's Zicon ja Viivin kanssa.
Sunnuntaina Velvet osallistuu neljävuotiaiden luokkaan. Näistä kerron myös myöhemmin, toivottavasti saan myös hyviä kuvia tapahtumasta.

2010 Verden

Lisäilemme Katan avustuksella kuvia Verdenistä. Saatan myös laittaa joitakin muistiinpanoja hevosista pisteitä jne...



Blickpunkt












Skovens - Rafael








Ziesto



Soliere


Licosto


Aaron

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Verdenin nuorten hevosten MM-kilpailut


Takana hieno reissu Saksassa pidettyihin nuorten hevosten MM-kilpailuihin.

Seurasimme kilpailuita torstaista sunnuntaihin lähes jokaisen ratsukon suorituksen.

Luokissa menestyi hevoset joilla oli kolme laadukasta askellajia, taso oli siis korkea hevosten liikkeiden suhteen.
Valitettavasti viisi vuotiaiden luokassa kilpailleet suomalaishevoset eivät olleet liikekapasiteetiltaan lähelläkään kärkipään hevosia. Toisella hevosella on myös selvää epäpuhtautta etujalkojen liikeradoissa joka selvästi pudotti hevosen pisteitä.

Viisi vuotiaiden luokan voittaja Astrix on KWPN ori joka ei ole kantakirjattu.

Astrixin suku on hieman erikoisempi, sen isä on vähemmän tunnettu ori Obelisk joka on astunut muutaman kauden Ruotsissa. Obelisk polveutuu trakehner oriista Matador ja emänisä Clavecimbel jonka kouluindeksit on varsin korkeat 167 89%.

Astrix polveutuu emänsä puolelta Olivista jonka isä on periyttäjä mahti Jazz. Samasta tammalinjasta polveutuu meilläkin vaikuttanut ori Domplatz.

Astrixin saamat pisteet olivat ravi 9.3 käynti 9.5 laukasta 8.9.
Astrixin ratsastaja Emmelie Scholtens on uskomattoman taitava nuorten hevosten ratsastaja jo toisena vuotena peräkkäin hän on voittanut MM-kilpailuiden finaalin, 2009 voitto tuli oriilla Westpoint joka polveutuu suoraan oriista Jazz.


Asterix ja Emmelie Scholtens


Toiseksi ja kolmanneksi viisi vuotiaiden luokassa sijoittui saman Saksalais ratsastajan Claudia Rücherin ratsut jotka oli Lissaro van de Helle ja Scumacher. Molemmat hevoset liikkuivat rennosti ja tahdikkaasti. Kumpikaan näistä hevosista ei ollut "häikäiseviä" yksilöinä vaan lähinnä varmoja suorittajia. Caludian istunta valitettavasti ei ollut aivan suora joka häiritsi suorituksen esteettisyyttä.

Schumacher

Andreas Helgstrandin kuudenneksi ratsastama Stamina liikkui elastisesti ja hyvin niveliä käyttäen.

Stamina

Sarkozy oli ratsastettavuudeltaan minulle selvä pettymys vaikka oria ratsasti Saksan ansioituneimpia nuorten hevosten ratsastaja Eva Möller ei hevonen antanut itsestään yhetistyökykyistä kuvaa.
Ori selvästi vastusteli ratsastajan antamia apuja mm. perutuksessa jossa se jopa potki apuja vastaan, oriilla oli myös muutamassa muussa kohdassa selvää erimielisyyttä ratsastajan kanssa. Ori saikin kohdasta submissiveness 6.90.

Kuusi vuotiaiden voittaja Uno Donna Unique oli upeasti liikkuva tamma jonka isä on Don Schufro. Tamma oli hieman kevyessä kunnossa joka saattaa johtua aika kovasta harjoittelusta.
Myöskin Andreaksen toinen hevonen Hönnerups Driver oli hyvin hoikassa kunnossa.
Driverin suorituksen pisteitä vei alas hevosen passagemainen ravi josta tuomarit selvästi rankaisivat ratsukkoa, hevonen myös esitti varsin jännityynyttä käyntiä josta tulikin pisteitä vain 6.30. Hevonen esitettiin myös ikäiseksi liian korkeassa muodossa ja se liikkuikin välillä jopa kuolaimen takana.

Hönnerups Driver

Tässä luokassa myöskin sama ratsastaja vei sekä hopea, että pronssimitallin eli Eva Möller joka tuli toiseksi Sandro Hittiläisellä oriilla Soliere, pronsille Bellisimolaisella Blickpunkt joka vaikutti varsin nöyrältä hevoselta.

Muita luokassa mieleen jääneitä hevosia oli Ruotsalaisratsastajan ratsastama ihana tamma Deja jolla oli varsin laadukkaat ja tahdikkaat liikkeet, valitettavasti pisteitä vei alas epäonnistumiset laukanvaihdoissa joten submissiveness pisteitä tuli vain 6.0. Hevonen olisi ehkä suorittanut paremmin hieman kokeneemman ratsastajan alla.

Erittäin kaunis hevonen oli myöskin Espanjalais ratsastajan ratsastama Somerset jonka isä on Stedinger emänisä Rubinstein. Ori oli isokokoinen erittäin jalo kaunis musta hevonen jolla elastinen liike valitettavasti käynit oli todella huonoa joka pudottikin ratsukon pisteitä todella alas.

Somerset

Ruotsalaisten hevonen Greetings oli selvä suosikki Ruotsalais katsojille ja sille olikin asetettu ennakko suosikin paineet heidän puoleltaan. Greetings on erittäin kaunis kimo ruuna jonka isä on Don Romatic. Valitettavasti hevonen liikkui etu ja takaosalla täysin eriparia, etujalat olivat aktiiviset ja korkealla polvella, mutta takaosa jäi aktiviteetilta vaatimattomaksi.

Greetings

Tuomareiden selvä linja oli se, että hevoset ovat nuoria hevosia ja niiden pitää liikkua ikäisilleen sopivassa kokoamisasteessa, liian kootut hevoset saivat selvästi huonommat pisteet js passagemaisista raviaskellista selvästi sakotettiin. Tämä linja on selvä merkki ratsastajille, että hevosille pitää antaa aikaa kehittyä eikä pitää kiirettä koulutamisessa, ehkäpä tällä tavalla hevoset pysyvät paremmin myös terveinä

Lissaro van de Helle

tiistai 3. elokuuta 2010

Elokuu

Tammojen astutukset alkavat olemaan voiton puolella.
Vieraat tammat on lähes kaikki saatu astutettua, muutama uusi vielä odottaa astuttamistaan.

Iran este tamma Teunie on tiine KWPN oriista Ustinov. Pin Rock's Piper on kantavana Pin Rock's Albertista.
Lakon Miss Lailain kiimojen kanssa on tekemistä saas nähdä saadaanko tammaa tänä vuonna astutettua. Pin Rock's Double Dee oli kiimassa, muta ei valitettavasti ollut kiinostunut oriista joten Tupla jäi astuttamatta. Katsotaan viellä jos tekisi myöhemmin ihan itse kiiman, mutta toden näköisesti se jätetään tyhjäksi ja varsan vieroituksen jälkeen Tupla saa siirtyä ratsastus käyttöön.

Orchad's Miss Emma varsoi lauantaina oikein reippaan ori varsan jolla on todella kaunis welshin pää. Emma jätetään tyhjäksi koska varsoi näin myöhään.

Velvet ja Viivi on kumpikin käynyt tässä välissä pikku kisoissa. Elokuussa olisi tarkoitus startata molemmilla Ypäjällä nuorten hevosten luokissa.
RJL:n näyttelyyn olisi tarkoitus ilmoittaa Pin Rock's Zico ja Viivi.

Viikonloppuna otimme kuvia ja video pätkiä Velvetin varsoista. Jokaisessa varsassa on paljon emäänsä, mutta se mikä niissä kaikissa on yhteistä on liikkeet, varsat todellakin liikkuvat elastisesti.

Riannen rautias aika kookas varsa käyttää todella paljon niveliä ja kun varsa on perinyt isältään elastisuuden ei voi muuta kuin ihailla varsan liikkeitä. Tämä varsa olisi tarkoitus viedä syyskuussa pidettävään myyntinäyttelyyn. Olemme päättäneet, että ori varsat tulevat myyntiin pidämme ainoastaan Tellun tamma varsan joka saa jäädä jatkamaan sukua.

Irlannissa on pari Connemara tammaa astutettu Clifden voitajjalla Currahmore Cashelilla, toivottavasti tammat tiinehtyvät. Sieltä on myös tulossa muutama erittäin lupaava nuori esteponi myyntiin, näitä kannattaa tulla katsomaan, myös nuo nuoret 3v. Connemara tammat ovat myytävänä.

Pin Rock's Gerco tuli kotiin ja Ira on jatkanut oriin ratsuttamista, harkinnassa on Gercon ruunaminen ja keskittyminen täysin kilpailuihin. Gercon keskittymistä selvästi tuntuu haittaavan oriina oleminen joten on ehkä viisainta tässä tapauksessa sen ruunaaminen.

Viikonloppuna on kouluponien SM-kilpailut Hyvinkäällä, Twister osallistuu niihin. Toivottavasti Laura ja Twister onnistuu yhtä hyvin kuin Lappeenrannassa jossa kürissä tuli hieno toinen sija.

Viime viikonloppuna pidettiin Vermossa valtakunnallinen poni näyttely. Welsh pard bredejen ja ratsuponien paras nuori poni oli Twisterin kaksi vuotias tytär, tämä nuori oli saanut myös Hippoksen kehästä ensimmäisen palkinnon ja käynnistä peräti 10!!

Ira on pikku hiljaa alkanut ratsastamaan Reiskalla sen leuka alkaa vihdoin olla kunnossa.
Toivottavasti ratsukko ehtii viellä starttaamaan muutaman Yrjön ja interin viellä tällä kaudella.

Torstaina on lento Saksaan ja matka nuorten hevosten MM-kilpailuihin. Olen luvannut kuvata Hevosurheilulehteen ja ystäväni Taina kirjoittaa jutun sinne. Tänävuonna onkin sitten nähtävänä Sir Donnerhallin ensimmäinen ikäluokka ja Suomestahan osallistuu kaksi viisivuotiasta näihin kilpailuihin. Valiettavasti kuusi vuotiaissa ei meiltä ollut lähettää yhtään ratsukkoa, laatu ei ilmeisesti vaan riittänyt.

Laitan myöhemmin linkkejä varsoista otettuihin videoihin kunhan Ira ensiksi saa ne ladattua youtubeen.

Kirjoitan seuraavankerran reissun jälkeen kuulumisia MM-kilpailuista.