perjantai 18. helmikuuta 2011

Hevosia tulee ja menee

Ponit ja hevoset

Meillä on myytävissä poneissa sellainen tilanne, että meillä on muutamia oikein kivoja esteponeja myynnissä sekä muutama mahdollisesti liisattavissa tai saatavilla ylläpitoon.

Syyskuussa Irlannista maahan tullut kuvan kaunis kimo esteponitamma Pearl on palannut meille Jenna Yrjövuoren ratsastuksesta.
Jenna oli mm. tämän ponin kanssa maajoukkuekatsastuksissa.
Helmi on Jennasta kuitenkin äärettömän helppo ja hänelle turhan rauhallinen joten otimme sen meille myyntiin. Jenna itse tykkää enemmän haasteellisista jopa hieman vaikeista poneista jota Helmi taas ei ollut.
Jennalla on nyt sitten alla Hollannista tuomamme huippuskuinen Luckey jolla hän tulee hyppäämään pienempiä kansallisialuokkia tänävuonna ponihan on vasta 6v.

Helmi on nyt 7v. 145cm erittäin rohkea ja kapasiteetikas poni sillä on Irlannissa kilpailtu 6v. mm. puisanceluokkia voittaen jossa se on hypännyt 135cm esteitä joten kapasiteettia ja ponnua ponista löytyy.
Helmellä on hypätty myös hunting-ratoja Irlannissa joten sillä voisi myöskin tähdätä myöhemmin jopa kansainvälisiin kenttäluokkiin.
Tammalla on kolme hyvää askellajia, se liikkuu kivassa muodossa ja on erittäin helppo kaikella tavalla hoitaa, kengittää, kuljettaa jne.. tämän kivempaa ponia tuskin helpolla löytää.
Poni on myytävänä ja siitä voi tiedustella Tiinalta 045-1109676
Helmissä on laatua todella pitkälle sekä esteissä, että kentässä.

Meillä on myös 7v. tuleva erittäin vankka Irlantilainen ponitamma Lucky Begings myytävänä. Tamma on ratsastanut läpi koko talven ratsuttajamme ja se alkaa olemaan kivassa vaiheessa sileällä. Tamma on rohkea hyppääjä, se hieman kuumenee hypätessä, mutta pysyy hyvin käsissä. Kiva poni vaikka kilpailuita aloittelevalle ratsastajalle sopisi myös hyvin äiti-tytär poniksi vankan rakenteensa vuoksi toimii myös hyvin maastossa yksin. Edullinen.

12v. Thomas joka on noin 147cm kilpaillut Hollannissa Z-tasolla eli 110-120cm on sileällä ihan normaali ratsastettava, mutta kuumenee esteillä joten vaatisi määrätietoisen, vahvan ratsastajan joka jaksaisi tehdä ponin kanssa paljon esteharjoituksia. Tällä ponilla on myös mukavasti kapasiteettia, mutta vaatii työtä paljon jonka vuoksi se on myytävänä edullisesti.

5v. 147cm welsh cob ruuna Duke of Windsor on myöskin syksyllä Irlannista tullut.
Duke on Irlannissa hypännyt pieniä kenttäesteitä ja sillä on kapasiteettia ihan mihin lajiin tahansa. Ponilla on kolme hyvää tahdikasta askellajia se liikkuu pyöreässä muodossa. Tämä poni on myytävänä tai annetaan hyvälle ratsastajalle ylläpitoon ja kilpailemaan pidemmäksi ajaksi. Poni on herkkä tyypillinen welsh joten vaatii ratsastajalta ja käsittelijältä teitynlaista herkkyyttä.

4v. Irlannissa syntynyt hyvä sukuinen Connemara tamma Peach joka on noin 144cm korkea. Peach on todella kiltti hyvä rakenteinen laatutamma jolla ei ole viellä ratsastettu. Suvusta löytyy hyviä suoitusponeja joten tästä voi odottaa kivaa kilpaponia jopa kansallisiin luokkiin. Tammalla on erittäin hieno ravi Connemaraksi.

4v. Pin Rock's Anjelica Jollie noin 150cm WPB tamma jonka emä on vuoden voittajatamma Alhon Anna. Anjelica on käynnyt viimekesänä lainassa mm. maastakäsittelykurssilla jossa se toimi todella hienosti saaden paljon kehuja.
Tammalla ei ole viellä ratsastettu, mutta se tuskin tulee tuottamaan ongelmia.
Tamma voisi sopia myös pienelle aikuiselle joka kaipaa itselleen projektia.

Hevosissa meillä on myytävänä 7v. pienehkö noin 162cm pv.tamma Dekade joka piti viimevuonna välivuoden varsoen ja on ollut nyt ratsastuksessa noin 4kk. Kertulla on kolme hyvää askellajia se on koulutukseltaan noin H:A tasoinen. Sopisi erinomaisesti vaikka junioriratsastajalle kansallisiin luokkiin.
Kiva, nätti tamma jossa laatua hintaansa nähden huomattavasti enemmän.

Meillä on myös todella kiva KWPN esteruuna Zantos joka ehti viimevuonna hypätä Hollannissa aina 120cm luokkiin asti jopa voittaen.
Zantos on 7v. ruuna noin 165cm erittäin rohkea ja simppeli hevonen joka on nopea kääntyjä. Valitettavasti hevonen on tällähetkellä sairaslomalla reväytettyään selkänsä. Zantos käy säännöllisesti Kangasalan klinikalla hoidossa joten hevonen on palaamassa keväällä takaisin kilparadoille ja tulee silloin myös myyntiin.


Uusille omistajille on siirtynyt seuraavat hevoset:

Pin Rock's Cyrano muutti Tampereen suuntaan esteratsastajalle ja tulee myöhemmin näkymään nuorten hevosten luokissa kunhan ikää ensin kertyy sopivasti.

Pin Rock's Pavarotti on myyty Turkuun ja tulee tulevaisuudessa näkymään toivottavasti myös kansallisissa vaativissa luokissa.

Orchard's Miss Emma on leasattu Itä-Suomeen poniratsastajalle jolla on tavoiteena tälläkaudella kilpailla kansallisissa koululuokissa.

Nuori hieno Luckey poni siirtyi Jenna Yrjövuorelle ja tulee tähtäämään myöhemmin jopa EM-luokkiin kunhan ponille ensin tulee ikää ja kokemusta riittävästi radoilta.

Olemme hankineet uuden siitostamman jalostuskäyttöön.

Kyseessä on hyvin kaunisa jalo, musta noin 162cm Hannovertamma jolla on huippusuku.
Electran isä El Bundy on ikäluokansa körung voittaja esteissä sekä askellajeissa toiseksi paras. El Bundyn isä on myös körung voittaja Escudo I ja sen isä huippuperiyttäjä Espri, kaikki oriit siis körung voittajia.

Electran emä Samtbeere on jättänyt mm. Anky Van Grunsveinin Salineron isän Salierin ja Samtbeeren isä on merkiitävä jalostusori Hannoverissa Servus joka on mm. Stakkaton isänisä.
Electra tullaan astuttamaan keväällä Pin Rock's Black Velvetillä.

Kaikista yllämainituista voi kysellä 045-1109676 tai tiina.ristimaki@gmail.com

Meillä on myös muita mielenkiintoisia hevosia ja poneja joista voin kertoa enemmän vaikka sähköpostitse, kysy rohkeasti.

Ps. jos olet etsimässä arvokkaampaa kilpahevosta esim. Hollannista käytä hyväksesi meidän yheteistyökumppaneita jotka etsivät sinulle mieleisesi hevosen.