tiistai 23. elokuuta 2011

Pin Rock's Hannibalille SM kultaa kouluratsastuksessa

Onnea Riikalle ja Hannibalille hienosta toisesta SM kullasta ponien kouluratsastuksessa. Ratsukko on ollut ylivoimainen voittaja kokokauden Suomessa. Hienosti myös voittivat PM hopeaa joukkueessa Tanskassa.

Twister on myöskin aloittanut loppukaudesta kilpailemisen josta tulikin hieno voitto Ypäjällä Iran ratsastamana senioriderbyn yhteydessä H:A luokassa.
Loppu kaudesta onkin vielä tarkoitus startata muutama kilpailu ja poni on tulossa myyntiin.

Velvet strattasi nuorten hevosten festivaaleilla ollen lauantaina toinen 5v. Derbyssä ja sunnuntaina kolmas ollen lopulta Derbyssä kolmas.
Velvetillä oli valitettavasti epäonnea loukattuaan silmänsä ennen lauantain starttia jossa se menikin vasen silmä puoliksi ummessa. Lääkkeiden avulla saimme silmän sunnuntaiksi jo hieman parempaan kuntoon ja se pystyikin osallistumaan Derby luokaan.
Kilpailujen eläinlääkäri määräsi sille vielä vahvat silmälääkkeet ja tiistaina oma eläinlääkärimme Hanna katsoi sen vielä uudestaan.
Jouduimme aloittamaan maanantaina Metacam kipulääkityksen sillä silmä tuntui tulevan vain kipeämmäksi.
Velvet on ilmeisesti lyönyt päänsä seinään tai johonkin koska silmän yläkulmasta oli myös lähtenyt nahkaa ja vamma silmässä on ruhjemainen (ei onneksi syvä pisto).

Ainoa ikävä puoli on se, että Velvetille pitää laittaa silmätippoja kahden tunnin välein ja se ei todellakaan pidä siitä, että sen silmään kosketaan josta johtuen valitettavasti huulipuristin on oltava käytössä.
Lääkitys tulee jatkumaan ainakin kolme viikkoa ja toivotaan, että Iran huolellisella hoidolla saadaan silmä kunnolla kuntoon.

Velvet osallistui viikkoa aikaisemmin Porvoon kansalliseen Racing luokkaan ollen siellä myöskin kolmas.
Velvet alkaa pikku hiljaa vahvistumaan takaosasta ja sitä on tarkoitus entisestään vahvistaa hyppäämällä esteitä ja maastoilemalla mahdollisimman paljon myös pellolla laukkailua on tarkoitus tehdä heti kun silmä on siinä kunnossa, että sillä viitsii ratsastaa.

Golden Pearl eli Helmi on hypännyt sekä Iran, että lainakuskin Salman kanssa ja se onkin hienosti mennyt eteenpäin.
Laitan muutamia kuvia mitä siitä on otettu kesän aikana.
Helmi on varsinainen vesipeto se rakastaa yli kaiken uimista, ponissa voisi olla myös ainesta hienoksi kenttäponiksi.

Ira on käynyt myös Zantoksen kanssa hyppäämässä kisoissa Riihimäellä jossa he olivatkin toisia luokissaan.
Lauantaina on taas kisat Riksussa jonne onkin tarkoitus mennä hyppäämään sekä Zantoksen, että Helmen kanssa. Zantos sekä Helmi ovat molemmat myytävänä!

Ira on startannut Dekade tamman kanssa aluekilpailussa H:A. Kerttun kanssa on treenattu vaihtoja ja se vaihtaakin nyt puhtaasti toiseen suuntaan toinen vaihto on viellä hiomista vailla valmis.
Tamma on myytävänä tai hyvälle kilparatsastajalle jopa leasattavissa mieluiten junioriluokkiin.

Meille tuli loppukesästä suokki ruuna Riutan Viima jolla on erittäin hieno laukka ja hyvä käynti. Viima alkaa jo laukassa kokoamaan niin paljon, että se pystyy menemään jopa piruettilaukkaa:) Sunnuntaina onkin sen ensimmäinen startti Gumbölen koulukisoissa H:B luokassa.
Ensiviikolla on Ypäjällä suokkien kunikaalliset johon on tarkoitus myöskin osallistua Viiman kanssa 6v. koululuokkaan.
Viima on myös erittäin hyvä hyppääjä ja sillä on edellisen omistajan aikana hypätty myös kenttäesteitä ja yksittäin 120cm estettä. Tästä tulee vielä kiva kisapeli jollekin. Ruuna tulee myöhemmin myyntiin.


Kasvatuspuolen kuulumisia

Meillä on nyt tiineinä seuraavat tammat:

Hannover tamma Electra Van Der Breek joka on Salierin siskopuoli, tiineenä Velvetistä.
KWPN tamma Rianne on myöskin tiine Velvetistä.
KWPN tamma Ginette on myöskin tiine Velvetistä.
Oldenburg tamma Teunie on uudestaan tiine Ustinovista.
FWB tamma Pin Rock's Zulu on tiine Malin Baryardin Tornechista.

Poneista on seuraavat tammat tiineitä:

Alhona Anna oriista Hunsingo's Twister
Pin Rock's Prue myöskin Twisteristä

Twisterillä on astutettu Pin Rock's Piper jota ei ole viellä ultrattu sekä astutetaan Lakon Miss Lailai. Pin Rock's Last Chance sai kiimapiikin ja odotellaan viellä sen kiimaan tulemista ja jos Pin Rock's Double Dee tulee viellä hyvään kiimaan niin sekin astutetaan Twisterillä.

Loppukesästä tammat näyttävät viimeistään tiinehtyvän ja ensivuonna osa tammoista varsoo vasta loppukesästä joten ne saavat olla alkukauden laitumella odottamassa varsomista.

Tämän vuotisia ponivarsoja on kyselty ja niitä on myös myynnissä sekä Teunie tamman hieno esteorivarsa Ustinovista.
Meillä on myös nuoria poneja ja hevosia myytävänä, niistä kannattaa kysellä joko mailitse tiina.ristimaki@gmail.com tai soitella 045-1109676

Myöhemmin syksyllä on tulossa myyntiin todella lupaava estetamma Pin Rock's Tyra Banks joka on hieno sukuinen isä Laptop josta on mm. Judy-Ann Melchiorin hieno GP-estehevonen Little Lady Z josta löytyy video youtubista

http://www.youtube.com/watch?v=ncUSzQ2eJmo

Lady Z ja meidän Tyra ovat kuin kopiot toisistaan:)
Tyran emä on Holsteiner tamma Ambiente jonka suku on vahvaa estehevoslinjaa.

Tamma tulee myyntiin varsan vieroituksen jälkeen joten siitä kiinostuneet kannattaa olla ajoissa yhteydessä.

Kaikista myytävistä ei ole täällä mainintaa kannattaa reippasti ottaa yhteyttä ja kysyä mitä meillä on myynnissä.
Meiltä löytyy sekä koulu, että estehevosia ja poneja, myöskin nuoria lupaavia sekä varsoja.

Kaikista voi soitella 045-1109676

Muutama kouluhevonen on liisattavaissa ensikaudeksi ja miks' ei pidemmäksikin ajaksi jos sopiva kuski löytyy.

Kuvia on ylmempänä kesän tapahtumista.