perjantai 29. huhtikuuta 2011

Varsomiskausi lähti käyntiin

Meille syntyi huhtikuun 8pv. reipas orivarsa Irlantilaiselle ponitammalle Luckey Begings. Luckey pyöräytti potran pojan aamupäivällä tarhaan tehtyään ensin reippaat pukkilaukat pitkin tarhaa.
Varsa nousi nopeasti pystyyn ja ravasi itse suoraan talliin.
Varsa on varsin topakka ja vahvaluinen ja sillä on erittäin vahva laukka ja näyttää myös hyppäävän hyvin. Tässä olisi edullinen varsa kasvamaan sellaiselle joka haluaisi tulevaisuuden kilpaponin esteradoille, emä myöskin on myytävänä.

Tänä aamuna klo 1:00 syntyi meille WPB tammavarsa jonka emä on Pin Rock's Prue ja isä Flora's Hof Magic. Varsa tulee ilmeisesti perimään emänsä ruunivoikon värin ja sillä on pikkusukat joka jalassa.

Ponioripäivillä käynnyt Flora's Hof Magic sai viiden vuoden jatkoluvat ja tulee tänävuonna keskittymään pelkästään astumiseen. Tammoja onkin tulossa heti toukokuun puolella.

Pin Rock's Black Velvet osallistui ensimmäistä kertaa eversti Carden valmennustunnille. Carde ihastui Velvettiin todella paljon ja hän kysyi useita kertoja mikä oriin suku on.
Carde sanoi yleisölle, että etelässä ei tiedetäkkää kuinka hienoja hevosia Suomessa kasvatetaan:)

Velvet ja Ira harjoittelivat hevosen oikeaoppista taivuttamista atlasnikamasta, sekä eteen alas ratsastusta niin, että hevonen säilyttää turvan edessä eikä rullaa turpaa rynnästä vasten. Ira sai muutamia oikein hyviä vinkkejä joilla jatkaa eteenpäin.

Ira oli myöskin Reiskan kanssa Carden tunnilla ja he harjoittelivat mm. pysähdyksiä jossa Reiska tulee helposti vahvaksi varsinkin kun ratsastaa kouluradalla tervehdyksiin. Ira otti useita pysähdyksiä keskilinjalla ja näin herkisti hevosen kuuliaisuutta ja tarkkaavaisuutta.

Huhtikuussa startattiin ensimmäinen kilpailu joka oli inter I. Valitettavasti kisaradan pohja oli todella löysäksi muokattu ja Reiska suorastaan upposi vuohisia myöten maneesin pohjaan. Piruetit josta yleensä on 7 saatu, meni toinen rikki kun hevonen ei kerta kaikkiaan jaksanut nousta ylös hiekasta vaan rikkoi liikkeen siirtyen kesken piruetin käyntiin ja tästä siis tuli kakkosta tuomareilta.
Sarjavaihdot onnistuivat puhtaasti, mutta Ira teki kolmosissa kaksi vaihtoa liikaa kun se meni niin hyvin..

Seuraavat kisat on viikon päästä Lohjalla jossa lauantaina Ira starttaa Velvetillä ja sunnuntaina Reiskalla.

Dekade tamma on kehittynyt valtavasti eteenpäin, Ira on aloittanut vaihtojen harjoittelemisen sillä ja tamma tekeekin ne puhtaasti, mutta viellä niissä on hiomista. Tammalla on erittäin irtonainen lavan liike ja tästä syystä sen on helppo tehdä näyttävät lisäykset.
Väistöistä on myös tulossa varsin laadukkaat ja tarkoitus onkin, että sillä aloitetaan kilpaileminen ihan lähiaikana. Tammassa on ainesta kansallisiin vaativiinluokkiin ja se onkin myytävänä.

Kiinostuneille tiedoksi, että meillä on useita eri-ikäisiä WPB poneja myytävänä sekä muutamia nuoria puoliverisiä. Kannattaa laittaa vaikka mailia niin kerron niistä tarkemmin ja toki voi myös soittaa. tiina.ristimaki@gmail.com puh: 045-11096776

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Videolinkkejä

Vihdoinkin olemme saanut videoita nettiin.

Golden Pearl ponista on vanha vuoden takainen Irlannissa tehty video jossa näkee kuinka rohkeasta ja kapasiteetikkasta ponista on kyse.
Helmihän on hypännyt Irlannissa huntingratojen yhteydessä Korkeushyppykilpailuissa joita se on siellä voittanut hypäten 135cm joka on minusta ihan riittävästi 6v. ponille. Tässä linkki vanhaan videoon jossa Helmi lopuksi hyppää 125cm okseria.
http://www.youtube.com/watch?v=G8VmfKuQI1E

Tässä Suomessa otettu video jossa Helmeä ratsastaa tosi pitkä tyttö ensimmäistä kertaa, martingaali valitettavasti puuttuu ja panssari täytyy myös ottaa käyttöön niin hyvä tekniikka ponilla on.
http://www.youtube.com/watch?v=k2FqhgyUtro

Helmi on siis myytävänä, mutta jos hyvä ratsastaja löytyy voimme ajatella ponin leasaamista kilpakäyttöön.

Seuraava video on 3v. Blizzistä jolla Ira ratsastaa kahdeksatta kertaa.
Blizzillä on aivan uskomattoman elastiset liikkeet ja se on erittäin kevyt ja herkkä ratsastettava, unelma hevonen siis ratsastajalle joka tähtää pitkälle jopa GP-luokkiin. Hevonen on myytävänä mikäli sille löytyy potentiaali ratsastaja, muuten se saa jäädä Iran tulevaisuuden kilpahevoseksi. Ira kertoi, että sen selässä on vinha olo kun sillä on jousta niin paljon liikkeissä ja se liikkuu luonnostaan hyvin ylämäkeen.

http://www.youtube.com/watch?v=jowJJpa9wLY

Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä super hyppyponi Mikado.
Videot on otettu ensimmäiseltä koepäivältä Ypäjän oripäiviltä.
Ponilla on uskomattoman hieno tekniikka hypyssä, tästä ponista odotamme isojen ratojen hyppääjää.

http://www.youtube.com/watch?v=Wvk2Zl-X7AY

Oreistamme kiinostuneiden kannattaa ottaa yhteyttä mikäli haluavat niitä tänä vuonna käyttää. POIKEUKSELLISESTI Pin Rock's Black Velvet on tänä vuonna saatavana jalostukseen!
Varausmaksu 500€ + sperman käsittelymaksu ja lähetys noin 80-100€ annos ei muita kuluja.

Velvet on nähtävänä viikonloppuna Riverbanks tallilla Fian kurssilla josta yritämme myös ottaa videoita.

Oriilla on erinomainen sperman laatu ja sen varsat ovat todella hienoja ylämäkeen liikkujia, Velvet jättää varsoille elastista liikettään ja hyvää ryhtiään.

Tiedustelut kaikista yllämainituista tiina.ristimaki@gmail.com tai 045-1109676